Oucons Oy tarjoaa insinööritoimiston palveluita kymmenien vuosien kokemuksella

Oucons Oy tarjoaa insinööritoimiston palveluita kymmenien vuosien kokemuksella

Oucons Oy on osa Comatec Groupia, ja sen Kankaanpään toimistolla tehdään niin mekaniikkasuunnittelua kuin lujuuslaskentaa. Insinööritoimiston asiantuntijuutta hyödyntävät pääasiallisesti kotimaiset yritykset, mutta asiakkaita on myös ulkomailla.

Insinööritoimisto Kisto Oy oli vuonna 1986 Kankaanpäässä perustettu insinööritoimisto, jonka oululaislähtöinen Oucons Oy osti vuonna 2014. Oucons taas on osa Comatec Groupia. Comatec ja sen tytäryhtiöt tarjoavat asiakkailleen erilaisia teknologiateollisuuden ja koneenrakennuksen suunnittelu-, projektinhallinta- ja asiantuntijapalveluita.

Oucons Oy:n Kankaanpään toiminta keskittyy yhä tänä päivänä mekaniikkasuunnitteluun ja lujuuslaskentaan, aivan kuten Kisto Oy:n aikoinakin. Yritys työllistää yhteensä 80 työntekijää, joista 13 työskentelee Kankaanpäässä. Suunnittelutyö palvelee tällä hetkellä lähinnä metsäteollisuuden ja toisinaan myös kaivosteollisuuden laitetoimittajia niin Suomessa kuin ulkomailla. Myös paikalliset yritykset ovat alkaneet hyödyntää Oucons Oy:n palveluita yhä enenevissä määrin.

Nopea ja toimintavarma verkkoyhteys on meille perusedellytys, ja Kankaanpäässä valokuituverkko mahdollistaa sen.

– Meillä itsellämme ei ole valmiita tuotteita, vaan myymme asiantuntevia palveluitamme. Tuotamme asiakkaillemme esimerkiksi piirustuksia sekä lujuuslaskentaraportteja, kertoo Oucons Oy:n Toni Hämäläinen.

Suurin osa Oucons Oy:n työntekijöistä on mekaniikkasuunnittelijoita, mutta mukaan mahtuu myös muutama lujuuslaskija. Kokeneimmat suunnittelijat ovat vastuussa myös projektijohdosta niissä tapauksissa, kun asiakkaalla ei omaa projektijohtoa ole. Kysyntää yrityksen palveluille riittää, sillä nykyään lähes kaikki teollisuuden rakenteet vaativat lujuuslaskentaa.

Sijainnin merkitys kutistunut

Hämäläinen itse on työskennellyt Oucons Oy:llä ja ennen sitä Kisto Oy:llä jo 14 vuotta. Monet Kankaanpään toimipisteen työntekijät asuvat Hämäläisen tapaan Kankaanpäässä, joskaan yrityksen sijainnilla ei tänä päivänä ole kovin suurta merkitystä.

– Asiakaskäynnit ovat melko harvinaisia, ja suurimman osan töistä voimme hoitaa etäyhteyksien ansiosta lähes mistä käsin tahansa. Nopea ja toimintavarma verkkoyhteys on meille perusedellytys, ja Kankaanpäässä valokuituverkko mahdollistaa sen, Hämäläinen kehuu.

Koronan myötä etätyö lisääntyi entisestään, joskin moni on jo palannut takaisin toimistolle. Etenkin kauempaa tulevat työntekijät ovat hyödyntäneet etätyömahdollisuutta jo ennen koronaa.

Pienessä työyhteisössä yhteishenki on hyvä. Vaikka työyhteisössä vaihtuvuus on vähäistä, työntekijät saavat työskennellä useiden eri asiakkuuksien parissa. Hämäläinen toteaakin, että muuttuvat projektit vaativat työntekijöiltä mukautumiskykyä ja kokonaisuuksien hallintaa.

Tulevaisuuden työpaikkoja

Kun Hämäläiseltä tiedustelee, miksi Oucons Oy on sijoittunut juuri Kankaanpäähän, vastaus on yksinkertainen: miksi minnekään muualle? Porissa asuneet Kisto Oy:n työntekijät siirtyivät uuden toimiston avaamisen myötä Porin toimistolle, mutta suurin osa henkilöstöstä jatkoi töitä Kankaanpäässä. Uusia työntekijöitä on rekrytoitu niin suoraan yritykseen kuin vuokratyövälityksen kautta.

– Moni valmistumassa oleva insinööri tai diplomi-insinööri ei uskalla hakea suoraan yrityksiin, koska he pelkäävät, ettei oma kokemus vielä riitä. Niinpä he hakeutuvat vuokratyöyritysten listoille. Me taas olemme useamman kerran palkanneet henkilöitä meille vakituisiksi, kun he ovat ensin tehneet hetken töitä meille vuokratyöfirman kautta, Hämäläinen kertoo.

Kesätyöntekijöille ja alan harjoittelijoillekin voisi olla Kankaanpäässä töitä tarjolla, jos vain sopivia henkilöitä löytyisi.

Kesätyöntekijöille ja alan harjoittelijoillekin voisi olla Kankaanpäässä töitä tarjolla, jos vain sopivia henkilöitä löytyisi. Koska Kankaanpäässä ei ole oppilaitoksia, joista valmistuttua voisi tulla suoraan töihin Oucons Oy:lle, kaupungin ja yritysten tulee aloittaa nuorten juurrutus Kankaanpään mahdollisuuksiin jo varhain.

– On tärkeää kertoa paikallisille nuorille, että muualla suoritettujen korkeakouluopintojen jälkeen Kankaanpäässä on töitä tarjolla ja tänne on hyvä palata. Kaupungin puolesta tähän on onneksi alettu kiinnittää huomiota aiempaa enemmän, Hämäläinen kiittelee.

3 hyvää syytä valita Kankaanpää

  • Kankaanpäässä et istu aamu- tai iltapäiväruuhkassa. Myöskään parkkipaikan etsiminen ei tuota ongelmia.
  • Kaikki yhteistyö toimii helposti niin yritysten kuin kaupungin suuntaan. Myös sijainti on erinomainen. Kun asiakkaat ovat ympäri Suomea, Kankaanpää on jopa keskeisellä sijainnilla.
  • Harrastukset ovat lähellä, mikä on merkittävä etu vapaa-aikaa ajatellen.