Käytämme verkkosivuilla erilaisia evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt tarpeelliseksi luokiteltujen evästeiden käytön. Voit halutessasi kytkeä kolmansien osapuolten evästeet pois päältä asetuksista.
Sijoittuminen
Sijoittumisen palvelut tukenasi
Sijoittumisen palveluillamme autamme yrityksiä käynnistämään uutta yritystoimintaa Kankaanpäähän sijoittuen – hyödyllistä etenkin yrityksille, joille paikkakuntamme ei ole ennestään tuttu. Kauttamme löydämme yhdessä ratkaisut toiminnan käynnistämiseen liittyviin tarpeisiin, esimerkiksi toimitilat, tontit, työvoiman hankinta ja kouluttaminen, avustukset sekä kumppanuudet ja yhteistyöverkostot. Keskeisillä avaintoimialoillamme esittelemme yrityksellesi alueellamme jo toimivien saman toimialan muut yritykset – ekosysteemin, johon yrityksenne on astumassa. Asettuminen uuteen ympäristöön on siten nopeaa ja vaivatonta.
Toimitila-, tontti- ja työvoima-asioiden ohella sijoittuvaa yritystä kiinnostaa nykyään yhä useammin myös tarjolla olevat energiaratkaisut sähkön ja lämmön osalta sekä tietoliikenneyhteydet. Paikallinen energiayhtiömme Vatajankoski etsii yhdessä yrityksen kanssa soveltuvimmat energiaratkaisut hyödyntäen mahdollisuuksien mukaan kasvavassa määrin uusiutuvia energialähteitä ja energian kierrätystä. Niin ikään paikallinen valokuituverkkoyhtiömme Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy räätälöi yrityksellenne tarpeiden mukaiset tietoliikenneratkaisut – huippunopeiden ja häiriöttömien valokuituyhteyksien välityksellä.
Neuvontapalvelut, tiedonkeruu ja sijoittumisratkaisujen kokoaminen ovat asiakkaalle maksuttomia.
8 hyvää syytä sijoittua Kankaanpäähän
1. Vahva kokemus
sijoittumis-, käynnistys- ja kehitysasioissa
investointitukien ja -avustuksien hakemisessa
2. Suomen kattavin valokuituverkko
Pohjois-Satakunnan Seutuverkosta tehokkaat tietoliikenneyhteydet
3. Osaavan työvoiman saanti
toimiva yhteistyö Satakunnan TE-toimiston ja Sataedun kanssa mm. täydennys- ja rekrytointikoulutuksessa
4. Synergiaa klustereista
toimialakohtaiset klusterit esim. vahva rakennustuoteteollisuuden yritysjoukko
5. Toimivia tontteja
Räätälöitävissä monipuolisia teollisuustontteja mm. Halmeen alueella, Ruukinkadulla ja Metallikylässä
6. Verkostot ja kumppanit
autamme löytämään yhteistyökumppanit ja verkostot
7. Kansainvälinen verkosto
Kankaanpäässä toimii monia globaaleja brändejä.
8. Energiayhteistyö
Energiayhtiö Vatajankosken yksilölliset, älykkäät ja energiatehokkaat ratkaisut
Yhteystiedot
Marko Rajamäki
elinkeinojohtaja
040 717 7578
marko.rajamaki@kankaanpaa.fi
Mika Hatanpää
kaupunginjohtaja
044 577 2210
mika.hatanpaa@kankaanpaa.fi